Reijolan Eläkkeensaajat ry. on toiminut jo runsaat 30 vuotta.


Reijolan Eläkkeensaajat ry on perustettu vuonna 1988. Toiminta-alue aluksi on käsittänyt Reijola-Niittylahti alueen, mutta ajan myötä jäseniä yhdistykseen on liittynyt Hammalahdesta, Hukanhaudalta ja Niinivaaralta. Jäsenmäärän kehitys on ollut myönteistä, ensimmäisen toimintavuoden aikana yhdistyseen on liittynyt noin  20 jäsentä, mutta 2010 -luvulla jäsenmäärän kasvu on ollut erittäin voimakasta ja  nykyisin se on noin  150.  

Näillä sivuilla kerromme toiminnastamme, ilmoitamme tapahtumista ja tilaisuuksista.

Seuraamalla sivujamme pysyt ajan tasalla.

Sähköpostiosoite on reijolan.elakkeensaajat(at)outlook.com ja voit lähettää yhdistykselle myös viestiä, yhteystiedot -osiossa olevalla lomakkeella.

Toimintamme on virkeää, järjestämme virkistys- ja ulkoilupäiviä, matkoja ja teatterireissuja sekä osallistumme EKL:n Pohjois-Karjalan piirin tapahtumiin. Yhdistyksemme päätoimintamuoto on erilaiset kerhot, jotka ovat ovat jatkossakin maksuttomia.

Lisää tietoa kerhoista ja muusta toininnasta löydät sivun ylälaidassa olevista linkeistä.

Jäsenmaksu vuonna 2022 on 18€,  johon sisältyy mm. 6 kertaa vuodessa ilmestyvä Eläkkeensaaja lehti.

Matkoista ja tapahtumista ilmoitetaan Karjalan Heili -lehdessä ja näillä yhdistyksen kotisivuilla sekä sähköpostilla

Tervetuloa mukaan Reijolan Eläkkeensaajien toimintaan.


Kuvia yhdistyksen toiminnasta matkan varrelta